Parlamenttikirjasto

perjantai 19. lokakuuta 2012

Kirjasto soikoon!


 
M.A. Numminen esitti viime vuonna Eduskunnan kirjaston glögeillä harvoin kuullun kappaleensa Kirjasto on neliö. Mistä oikein oli kysymys, kun Numminen kiekui: 

Yleisten kirjastojen tarkoituksena on
laitokselle ominaisin toimintamuodoin
tyydyttää yleistä sivistysharrastusta
tyydyttää yleistä lukuharrastusta
Onko sivistystä vain johdon hyväksymä sivistys
Miksi moni pelkää kirjastossa, miksei naura?
Milloin uuden kirjastoasetuksen saamme?
 
Love Records julkaisi vuonna 1971 kokonaisen kirjastoaiheisen EP-levyn, jolla Nummisen lisäksi lauloivat Rauli Badding Somerjoki ja Kaija Kiiski. Kappaleiden nimet kertovat, missä mentiin:

Kirjasto on neliö
Kirjaston vanha aave
Kirjastonhoitajan valssi
Pynnisen perintö
Svengiä kirjastossa

Huhtikuussa 1969 perustettu radikaalien kirjastotyöntekijöiden ja -opiskelijoiden Kirjastopoliittinen yhdistys oli tilannut Nummiselta levytyksen, jossa irvailtiin vanhakantaisen kirjastonlaitoksen ummehtuneelle ilmapiirille. Kirjastotädit valvoivat hiljaisuutta nutturat tutisten minunkin lähiöni lähikirjastossani 1970-luvulla. Badding julisti uuden ajan alkaneeksi:

Rock on tullut kirjastoihin jäädäkseen
kaikki rockaa ja rollaa melkein kuollakseen

Ovatkohan 70-luvun radikaalien tavoitteet toteutuneet liiankin hyvin nykyisessä kirjastolaitoksessa, jossa hiljaisuuden sijasta vaalitaan viihtyvyyttä? Tai onko hiljaisuus kirjastossa nykyään radikaalia?

Kirjastoaiheisista kappaleista ei malta olla mainitsematta lastenlaulua Koiramäen kirjastossa, jota voisi luonnehtia pikkuväen kulttuuriteoksi. Lastenorkesteri Orffit teki tilaustyön Espoon kulttuuritoimen Suomalaisen sadun juhlaan. Kirjastossa alkaa tapahtua, kun ovet suljetaan yöksi ja satuhahmot lastenkirjojen sivuilta heräävät henkiin. Kappale on muunnelma Juice Leskisen 16-minuuttisesta klassikosta Bluesia Pieksämäen asemalla. Orffien versio on komea kunnianosoitus, ei tosin ihan yhtä pitkä – suosittelen lämpimästi kaikenikäisille. 


Joni Krekola
 
Lisätietoa:
Rauli Badding Somerjoki: Svengiä kirjastossa
Koiramäen kirjastossa. Säv. Juice Leskinen & Hannu Sepponen, san. Sepponen. Levytys Orffit: Puntari, 2011.
Kirjasto on neliö. Numminen / Seppo Hovi / Kari Vaijärvi. Levytys Pynnisen perintö, Love Records 1971.
Miska Rantanen: Love Records 1966 – 1979. Tarina, taiteilijat, tuotanto. Schildts 2005.

Ei kommentteja: