Vuosi on jälleen kerran vaihtunut uuteen. Juhlavuoden jälkeen Suomi palaa arkeen ja muistelemaan itsenäisyytensä kivuliaita alkuhetkiä. Lukiessamme vaikka kirjastosta löytyviä vuoden 1918 valtiopäiväasiakirjoja voimme vain kuvitella, minkälaisessa Suomessa silloiset päättäjät tekivät työtään. Kuitenkin he olivat aivan samoja ihmisiä kuin me nyt. Me olisimme voineet aivan yhtä hyvin olla syntyneitä tuohon historian vaiheeseen – näine henkisine voimavaroinemme, sietokykyinemme, kolotuksinemme ja perhetilanteinemme. Minä olisin voinut olla niissä istunnoissa, joista nyttemmin jo hieman valoa ja aikaa saaneet pöytäkirjamerkinnät meille nykykansalaisille kertovat.
Kirjasto on puu, johon vuosikymmenten saatossa kertyy uusia vuosirenkaita. Ne kertovat lihavista ja laihoista vuosista, katovuosista ja kasinotaloudesta, sotakorvauksista ja sote –vuosista, päätöksistä ja niiden kumoamisista. Näihin vuosirenkaisiin ovat politiikan tutkijat kaikkina aikoina tehneet kairauksia ja tehneet analyyseja poliittisten kerrostumien värivaihteluista. Moni yliopiston laitos voi vain kadehtia sitä akateemisen tutkimuksen määrää, mitä kirjaston tutkijasalissa on vuosikymmenten saatossa tehty.
