Parlamenttikirjasto

perjantai 15. joulukuuta 2017

Kansalaisvaikuttamisen toimintamalli

Loppukesästä luettelin ystävilleni tulevan syksyn koulutuksiani hieman kauhunsekaisin tuntein. Kuinka selviäisin, kuinka jaksaisin toteuttaa neljä koulutusta kansalaisvaikuttamisesta ja kolmesta kirjaston esittelystä. Kansalaisvaikuttamisen koulutuksissa näkökulma asiaan oli aina hieman edellisestä poikkeava ja koulutusten kestokin vaihteli. Jokaiseen neljään koulutukseen oli siis suunniteltava koulutus erikseen. Samalla jouduin jälleen kerran pohtimaan, mitä kansalaisvaikuttaminen on ja miten sitä tehdään.

Aloin työstää kansalaisvaikuttamisen toimintamallia. Ensimmäisessä syksyn koulutuksessa esitelin seitsemän tapaa vaikuttaa lainsäädäntöön ja päätöksentekoon. Kansalaisvaikuttamisen toimintamalli ei kuitenkaan ollut silloin valmis – ei ehkä vieläkään – sillä siinä oli useita päällekkäisyyksiä.

Työstin asiaa edelleen ja seuraavassa koulutuksessa esitin tiivistetyn kansalaisvaikuttamisen toimintamallin.

Suomi on perustuslain mukaan edustuksellinen demokratia. Tämä edustuksellisuus on sekä valtio- että kuntatasolla. Siksi vaaleissa äänestäminen on edelleen tärkein tapa vaikuttaa. Enää ei kuitenkaan ajatella, että se olisi ainut tapa vaikuttaa

Äänestysaktiivisuuden heikkenemisen myötä suoran demokratian ja deliberatiivisen demokratian muodot ovat nousseet merkityksellisiksi. Tekemällä ja/tai kannattamalla kansalaisaloitetta tai kuntalaisaloitetta voi vaikuttaa suoraan siihen, mitä asioita tulee käsittelyyn kunnanvaltuustossa tai eduskunnassa.

Deliberatiivisen eli keskustelevan eli harkitsevan demokratian vaikutusmuotoja ovat keskusteleminen ja osallistuminen. Sekä Otakantaa.fi että Lausuntopalvelu.fi antavat mahdollisuuden vaikuttaa asioiden suunnittelu- ja lausuntovaiheessa. Otakantaa.fi:ssä myös yksityinen kansalainen voi järjestöjen ja organisaatioiden (kuten kunnat ja ministeriöt) lisäksi nostaa asioita keskusteluun pohdittavaksi.

Edellä mainittujen oikeusministeriön ylläpitämien keskustelukanavien lisäksi on toki olemassa sosiaalinen media twittereineen, facebookeineen ja  blogeineen. Niissä asioiden keskusteluun nostaminen on helppoa, mutta kriittinen keskustelu tai jopa yhteisen mielipiteen muodostaminen on jo haasteellisempaa. Somekuplat, kaikukammiot, trollit ja suorastaan väärä tieto vaikeuttavat kansalaisten keskenään käymää dialogia.

Vuoden 2015 kuntalain   tarkoitukseksi on jopa kirjattu edellytysten luominen kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien toteutumiselle kunnan toiminnassa. Lähes jokaisella kunnalla onkin kotisivuillaan Osallistu ja vaikuta –osio, jossa kerrotaan, kuinka kuntalainen voi vaikuttaa ja kerrotaan tilaisuuksista, joihin voi osallistua. Helsingin kaupungilla on jopa osallisuus- ja vuorovaikutusmalli, jonka osallisuusmallia aloitetaan toteuttaa vuonna 2018.

Yleisiä tai vähemmän yleisiä tapoja vaikuttaa ovat esim. vanhempainillat tai vaikka pihatalkoisiin osallistuminen, adressin tai vetoomuksen allekirjoittaminen, kunnan käyttäjäkyselyyn vastaaminen sekä kunnan järjestämään keskustelutilaisuuteen osallistuminen. Osallistuvan budjetoinnin  kautta kuntalaiset voivat olla mukana kunnan talouden suunnittelussa.

Päätöksenteon ja toimeenpanon seuranta on keskeinen vaikuttamisen muoto – varsinkin ennen vaaleja.


Päivi Erkkilä

Linkit:
Demokratia.fistä  löytyvät
-          Kansalaisaloite.fi
-          Kuntalaisaloite.fi
-          Lausuntopalvelu.fi
-          Nuortenideat.fi
-          Otakantaa.fi
-          sekä paljon muuta





Ei kommentteja: