Parlamenttikirjasto

perjantai 17. marraskuuta 2017

Kirjaston asiakas on aina oikeassa

Kuva:Harald Herlin oppimiskeskus 10/2017
Kuluneeseenkin fraasiin on joskus hyvä palata ajatuksella ja pohtia, mitä sanonnan taakse kätkeytyy ja mikä on sen todellinen sisältö. Mitä todella tarkoittaa, että asiakas on oikeassa? Mikä on asiakas ja mitä on olla oikeassa?

perjantai 10. marraskuuta 2017

Harjoittelu vallankäytön sydämessä


Alkuvuodesta 2017 olin edelleen etsimässä korkeakouluharjoittelupaikkaa, jota arkisto- ja asiakirjahallinnan opintoni Joensuussa edellyttivät. Kolusin aluksi läpi kotikuntani Savonlinnan ja myöhemmin Etelä-Savon alueelta mahdollisia harjoittelupaikkoja, mutta kaikista sain saman vastauksen: ”Emme valitettavasti voi ottaa harjoittelijaa.” Huomasin lopulta myös ilmoituksen siitä, että Eduskunnan kirjastolle haetaan neljäksi kuukaudeksi arkistoharjoittelijaa. Ensimmäinen ajatukseni oli, että: ”Tuonne en kyllä varmasti pääse, mutta yritetään.” Yllätyksekseni sain helmikuun lopulla pyynnön tulla työhaastatteluun, ja viikko haastattelun jälkeen sain soiton tulevalta esimieheltäni, että minut oli valittu harjoittelijaksi. Ei auttanut muuta kuin uskoa tämä todellisuudeksi manifestoitunut mahdollisuus, ja lähdinkin saman tien etsimään asuntoa Helsingistä kesän ajaksi.