Parlamenttikirjasto

perjantai 7. lokakuuta 2016

Vieraita Ruotsista

Sain keväällä sähköpostia Ruotsin parlamentista. Kaksi sikäläistä kollegaa halusi tulla tutustumiskäynnille. Eduskunnan arkisto järjesti vuonna 2012 pohjoismaisten parlamenttien arkistonhoitajien tapaamisen. Molemmat silloin täällä käymässä olleet arkistonhoitajat olivat vaihtaneet työpaikkaa ja uudet arkistonhoitajat halusivat viritellä suhteita muihin Pohjoismaihin. Pohjoismaiset parlamentit ovatkin tärkeimpiä yhteistyökumppaneitamme.


Sähköposteja lenteli puolin ja toisin kun selvittelimme kiinnostuksen kohteita. Veronica Blom ja Per-Anders Pennlöv kertoivat heitä erityisesti kiinnostavan asiankäsittelyjärjestelmät, sähköinen pitkäaikaisarkistointi sekä digitointiprojektit. Näistä lähtökohdista oli helppo lähteä suunnittelemaan kaksipäiväisen vierailun tarkempaa ohjelmaa. Ohjelman toteuttamisen kannalta oli erittäin tärkeää, että myös eduskunnan sisäiset verkostot ovat kunnossa. Karikatyyrinen kuva arkistonhoitajasta arkistomakasiinissa hämähäkinverkkojen peitossa ei voisi olla kauempana nykyhetken todellisuudesta. Työkaverit eri puolella eduskuntaa suhtautuivat todella myönteisesti pyyntööni esitellä toimintaamme vieraille.

Vieraat saapuivat syyskuun loppupuolella. Edellisellä viikolla he olivat vierailleet Norjan parlamentissa arkistopäällikkö Egil Borlaugin vieraana. Pistimme todella parastamme. Erika Bergström toivotti Veronican ja Per-Andersin tervetulleiksi ja esitteli samalla eduskunnan kanslian organisaation ja Eduskunnan kirjaston aseman siinä. Ari Apilo ja Antti Vehmas pitivät todella mielenkiintoisen esityksen vanhojen valtiopäiväasiakirjojen digitoinnista. Saimme myös käytännössä nähdä monistamossa, miten digitointi tapahtuu. Iltapäivällä Janne Madeoja esitteli värikkääseen tapaansa Eduskunnan oikeusasiamiehen asiankäsittelyjärjestelmää. Ensimmäisen päivän päätti Seija Laakkosen Eduksi –asiankäsittelyjärjestelmän tekninen esittely.

Toinen vierailupäivä oli varattu Eduksi –asiankäsittelyjärjestelmän esittelylle. Tekninen häiriö kuitenkin valitettavasti esti järjestelmän demoamisen testiympäristössä. Onneksi Heli Koskinen, Markus Alenius, Mikko Virtanen ja Sanna Turpeinen olivat valmistautuneet esittelemään järjestelmää myös kuvakaappauksin. Vierailun lopuksi esittelin tulevaisuuden suunnitelmia sähköisen pitkäaikaisarkistoinnin suhteen. Veronica ja Per-Anders olivat erittäin tyytyväisiä vierailun antiin. Alustukset virittivät monia mielenkiintoisia keskusteluja. Per-Anders totesi vierailun kuluessa, että pohjoismaisilla parlamenttiarkistoilla on enemmän yhteistä keskenään kuin omien maiden muiden arkistojen kanssa. Hänen kanssaan on helppo olla samaa mieltä. Parlamenttiarkistojen asema ja rooli ovat erityisiä.

Keskusteluissa pohdittiin myös yhteistyömuotoja. Vierailut toisten luo ovat oivallinen tapa tutustua toisen tapaan toimia ja ottaa itselle mukaan toimiviksi havaittuja käytäntöjä. Myös pohjoismaisten parlamenttiarkistonhoitajien tapaamiset ovat olleet paitsi mukavia tilaisuuksia myös oppimisen paikkoja. Tanskalaiset ovat olleet viime vuodet syrjässä yhteistyöstä ja he eivät myöskään järjestäneet omalla vuorollaan parlamenttiarkistonhoitajien tapaamista. Seuraavaksi on Islannin vuoro järjestää tapaaminen. Toivottavasti se toteutuu vuonna 2018. Eduskunnan arkisto on myös ICA:n parlamentti-, puolue- ja poliittisten liikkeiden arkistojen (SPP) jaoston jäsen. Suosittelin ruotsalaisia myös liittymään jäseneksi, koska näin avautuu helpommin yhteistyömahdollisuuksia myös kansainvälisissä ympyröissä.


Vierailu oli erittäin miellyttävä, lämminhenkinen ja mahdollisuuksia avaava. Odotankin meidän tekevän yhteistyötä jatkossa.

Jari Suutari 

Ei kommentteja: