Parlamenttikirjasto

perjantai 27. marraskuuta 2015

Ohjeistuksella ja koulutuksella koppi muutoksista

Eduskunnan verkkosivut ja niiden myötä valtiopäiväasioiden ja -asiakirjojen haku uudistui viime huhtikuussa. Sen myötä moni on menettänyt tutun ja turvallisen hakutavan etsiä aineistoja eduskunnan sivuilta. Menetys on aiheuttanut käyttäjissä huolta, hermostusta ja eduskuntaan on saatu ärhäkkääkin palautetta.

Reaktiot ovat meille ihmisille varsin luonnollisia, kun jokin tuttu asia ei enää toimikaan kuin ennen. Yhtäkkiä palaa aikaa (ja ehkä tupakkaakin), kun yrittää yllättäen ja usein myös kiireessä luovia uuden hakuviidankon läpi. Uusi järjestelmä näyttää ja tuntuu täysin epäonnistuneelta ja mahdottomalta ja se vanha oli täydellinen ja upea. Miksi se edes piti vaihtaa?

perjantai 13. marraskuuta 2015

Polvet näkyy!

Eduskunnan puhemies Maria Lohela on hoitanut tehtäväänsä puolisen vuotta. Nuori perussuomalainen nainen tasavallan protokollan kakkostehtävässä on joutunut julkisuudessa edeltäjiään tarkempaan syyniin. Häntä verrataan paitsi pitkän poliittisen päivätyön tehneisiin miehiin, myös ”Madame” Riitta Uosukaiseen, ensimmäiseen naispuhemieheen (1994–2003), joka häikäisi edustustehtävissä näyttävyydellään ja luontaisella karismallaan.

Myönnän itsekin kohottaneeni kulmakarvoja, kun kuulin puhemies Lohelan puuttuneen eduskunnan pukukoodiin. Miksi ihmeessä nyt, kun eduskunnasta poistuivat viime keväänä ne harvat, jotka ovat pullikoineet vallitsevaa hillittyä harmautta vastaan? Lehtitietojen mukaan puhemies tunnustautui konservatiivisen pukeutumisen kannattajaksi ja kehotti naisia pitämään täysistunnoissa olkapäänsä verhottuina.