Parlamenttikirjasto

perjantai 20. joulukuuta 2013

Jouluisiin lukuhetkiin

Joulu on perinteisesti kirjojen aikaa. Kirjakaupoissa asiakkaita riittää tungokseen saakka ja uutuuksia kääritään paketteihin. Hyvä niin - monelle taitavat kirjalahjat olla niitä kaikkein mieluisimpia. Itsekin olen esittänyt kirjalahjatoiveen, toivottavasti vanha joulupukki muistaa sen.

Jouluisiin lukuhetkiin voi varustautua myös suuntaamalla askeleensa Eduskunnan kirjaston hyllyille vaikkapa luokan 43 ääreen. Tuohon luokkaan on sijoitettu kirjallisuutta aiheesta ”historia”. EKS:in, Eduskunnan kirjaston asiasanaston, aiheluokituksen mukaan historian luokka jakautuu alaluokkiin: Teoria ja tutkimus, Suomen historia, Ruotsin ja Venäjän vallan aika, itsenäisyyden aika, aatesuunnat sekä Euroopan ja maailman historia. Jokaisen alaluokan alta löytyvät siihen sisältyvät asiasanat.

Historialuokan hyllyistä löydät esimerkiksi poliitikkojen ja merkittävien vaikuttajien muistelmia ja elämäkertoja sekä kotimaasta että ympäri maailmaa.

Jokaiselle näistä kiinnostuneelle voi EKS voi olla avuksi.
Kun napautat asiasanaston sanaa ”elämäkerrat”, avautuu alla oleva näkymä:


Napauttamalla kohdasta ”Hae Selmasta”, pääset Eduskunnan kirjaston kokoelmaluettelon, SELMA:n, viitteisiin. Avaamalla viitteet saat tietoja kirjaston kokoelmiin kuuluvista elämäkerroista ja niiden saatavuudesta. EKS ohjaa lisäksi katsomaan, mitä tuloksia saat asiasanalla ”muistelmat”.

Hyllyjen ääressä on mukavaa tutkia kirjoja ja tehdä löytöjä. EKS:in ja SELMA:n kautta voit kuitenkin selailla vaikka kotisohvalta, mitä lukemista löytyy. Sen jälkeen voitkin suunnata Eduskunnan kirjastoon Postitaloon.

Kirjasto on avoinna  maanantaina aatonaattona klo 16:een, tapaninpäivän jälkeen perjantaina klo 18:aan ja lauantaina 28.12.2013 klo 9 – 16. Tervetuloa!

Rauhallista Joulua!
Mirja Pakarinen







Ei kommentteja: