Parlamenttikirjasto

torstai 21. kesäkuuta 2012

Mietteitä muutosta

Kirjaston muutto Postitaloon on suoritettu loppuun menestyksellisesti! Tosin näin Juhannuksen aikoihin asiakastyöasemien asennus on vielä kesken, KAVA-työaseman (kansalliset auditovisuaaliset aineistot) ADSL-yhteys on vielä hakusessa jne. Mutta käytetyin Aurorankadun lukusalin ja avokokoelman aineistot ovat asiakkaiden käytettävissä Postitalon (Asema-aukio 4H:n) neljännen kerroksen tiloissa; vanhempi suljetun varaston aineisto on sijoitettu etävarastoon, josta sen saa tarvittaessa käyttöön muutaman päivän viiveellä.

Henkilökunnan asettuminen uusiin tiloihin on sujunut odotetusti. Suurin osa tuntuu viihtyvän, joku on jo tosin ehtinyt vaihtaa työhuonetta;  Aurorankadun työvälineitä ja kalusteita on ollut kateissa ja asiakaspalvelupisteen  toteutus "hakee vielä lopullista muotoaan". Joka tapauksessa tilat ja fasiliteetit ovat entisiä pienemmät ja kirjaston siijainti väliaikaistiloissa vuoden 2014 asti  vaatiii joustavuutta sekä henkilökunnalta että asiakkailtamme.  Mutta kyllä näissäkin tiloissa pystymme asiakkaidemme peruspalvelut (lukusalia ja taukotilaa lukuunottamatta) hoitamaan. Lohdutuksena kuitenkin, että puolitoistavuotta kuluu nopeasti ja remontoiduissa Aurorankadun tiloissa pystymme palvelemaan entisiä ja uusia asiakkaitamme entistä paremmin ajanmukaisissa tiloissa.

Muutto sinällään on ollut mielenkiintoinen tapahtuma. Olen kuvannut ja videoinut sitä pitkin matkaa - tosin tuntuu, että juuri "ratkaisevalla hetkellä" en ollut huomannut tai jaksanut ottaa vempainta mukaan. Moni ainutkertainen tapahtuma on tallentunut vain aivolohkoon. Aineistoa on kuitenkin kertynyt muutamia kymmeniä gigabittejä ja niistä voi vielä löytyä helmiä, kun vain ehdin niihin myöhemmin paremmin tutustua.

Omalta osaltani haluan tässä yhteydessä erityisesti kiittää  Kaarloa, Kaisaa ja Minttua, jotka ovat olleet ratkaisevassa roolissa muuton toteutuksessa ja ovat  jaksaneet  olla välittämättä muuton keskellä surraavasta kamerasta.

Tässä postauksessa oleva kuva on niistä työn sankareista (kuvassa vain osa porukasta), jotka hoitivat kirjaston muuttoa fyysisellä tasolla. Kiitokset Petrille, Aarnolle, Markolle, Samille, Ilpolle, Sam:ille ja monelle muulle, joita seurasin kameran takaa!

Heikki Rajala


PS Blogitoimituksen puolesta toivotan hyvää kesää!




Ei kommentteja: