Parlamenttikirjasto

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Tietoa tarjotaan eduskuntavaaleista ja kansanedustajaehdokkaista

Näin eduskuntavaalien alla ei voi väittää, ettei tietoa vaaleista olisi tarjolla. Tiedon läpikäyminen ja tutkiminen tullakseen hyvin perehtyneeksi vaatii kuitenkin hieman aikaa. Juuri nyt kansalaisella on h-hetki ja suuri mahdollisuus vaikuttaa ja siten oman ehdokkaan valintaan kannattaa keskittyä huolella.

Oikeusministeriön Vaalit.fi verkkosivuilla on tuhti paketti päivän aiheesta. Eduskuntavaaleja taustoitetaan kertomalla mm. eduskunnan tehtävistä, vaalilainsäädännöstä, vaalirahoituksesta, vaalipiireistä, ehdokasasettelusta, vaalien toimittamisesta ja vaalien tuloksesta laskennasta ja itse tuloksista. Niin äänestäjää kuin ehdokastakin opastetaan monin tavoin ja mm. ehdokaslistat ja tiedot ennakkoäänestyksestä löytyvät heti etusivulta. Puolueisiin ja niiden historiaan voi uppoutua, jos haluaa päästä entistä syvemmälle.

Vaalimaatti 2011 – Eduskuntavaalit 2011 sisältää rekisteröityjen puolueiden vaaliohjelmia sekä voimassaolevia puolueohjelmia. Vaalimaatin tietokannasta löytyy puolueiden ohjelmia kokonaisuudessaan.

Vaalikoneista ei tule puutetta. Niistä löytyy listaus mm. Vaalit.fi –palvelusta. Tulosten eroavaisuuksista eri vaalikoneiden kesken kuulee päivittäin nyt kun äänestäjät tietysti etsivät itselleen sopivaa ehdokasta.

Koska itselläni on vielä ehdokas "hukassa", kokeilin kolmea vaalikonetta: YLEn, Helsingin Sanomien ja Terve Vaalikone 2011:ta. Menemättä sen kummemmin yksityiskohtiin, tulokset erosivat kyllä huomattavasti jopa puoluetasolla. Huomasin myös, että pitää olla todella aktiivinen kansalainen, jotta pystyy muodostamaan mielipiteen kuhunkin kysymykseen eikä vastaamiseen mene kohtuuttomasti aikaa.

Kansanedustajaehdokasta valitessa voi hyödyntää myös eduskunnan verkkosivuja  niiden ehdokkaiden osalta, jotka pyrkivät eduskuntaan uudelleen. Kunkin kansanedustajan valtiopäivätoimet (aloitteet ja kysymykset), täysistunnossa pidetyt puheenvuorot tai äänestyskäyttäytyminen kertovat kansanedustajan aktiivisuudesta, mielipiteistä ja siitä mitä hän on saanut edustajana toimiessaan aikaan. Jos oma ehdokas pääsee eduskuntaan, aktiivisella kansalaisella ja äänestäjällä on tällä tavoin mahdollisuus koska tahansa seurata "oman" kansanedustajansa työtä ja aikaansaannoksia.

Eduskuntaan uudelleen pyrkivien kansanedustajien ja uusien ehdokkaiden omat verkkosivut ja blogit toimivat myös hyvänä valinnan helpottajana - tai vaikeuttajana. Tietoa on kyllä tarjolla, mutta kuinka hyvin siihen ehtii ja malttaa kukin äänestäjä paneutua. Väistyvän eduskunnan kansanedustajien blogisivut on listattu eduskunnan verkkosivuille.


Kristiina Hakala


PS.

Viime lauantaina jaetussa Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä oli mielenkiintoinen juttu Googlen hakutilastojen vertailtavuudesta vaaligallupeihin. Kannattaa lukea.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Oma ehdokas on selvillä, mutta taidan huvikseni minäkin katsoa vaalikoneita. Mitä olen kuullut ihmisten kokemuksia niiden tuloksista, niin aika ihmeellisiä tuloksia on kuulemma tullut :)