Parlamenttikirjasto

perjantai 5. helmikuuta 2010

Neljä mahdollista tarinaa tulevaisuudesta

Pidin tällä viikolla lomapäivän ja lukaisin uutuuskirjan, pamfletin: "Olimme kuluttajia - Neljä tarinaa vuodesta 2023" (toim. Roope Mokka ja Aleksi Neuvonen). Kirja on ilmestynyt Tammen kustantama, tosin jo maaliskuussa 2009 mutta oli mielestäni vielä tuoretta luettavaa.

Kirjassa visioidaan skenaariomenetelmällä mahdollisia tulevaisuuden toteutumisvaihtoehtoja, lähinnä ilmastonmuutoksen vaikutuksia erityisesti kulutukseen vuoteen 2023 mennessä. Kirjan skenaarioita on työstetty Neuvosen ja Mokan lisäksi 15 muun kulutuksen tulevaisuudesta kiinnostuneen tutkijan projektina kesän 2008 aikana.

Neuvonen ja Mokka ryhmineen hahmottavat skenaarioita nelikentän avulla, jonka ääripäitä ovat globaali sääntely tai sen puuttuminen ja toisaalta yhteisvastuun ohjaama yhteiskunta tai atomistinen tilanne. Tämän peruskuvion pohjalta visioidaan neljä mahdollista tulevaisuuden skenaariota: Skenaario 1- Vielä viisitoista vuotta, skenaario 2 - Tohtori paikallisvastuu, skenaario 3 - Planetaarinen tahto herää ja skenaario 4 - Da Capo.

Kirja lähtee liikkeelle kiistämättömästä tosiseikasta, että kuluttaminen on yhteiskuntamme perusjuttuja. Saamme palkkaa ja veroillamme kustannamme hyvinvointivaltiota. Ilman kulutusta kansantaloudet pyörät lakkaisivat pyörimästä. Toisaalta yksilötasolla kuluttamisesta on tullut tapa liittyä samantapaisesten kulutuskäyttäytyjien ryhmään – kuluttaminen on identifioitumista ja samalla sosiaalista toimintaa.

Ykkösskenaarion nimi - Vielä viisitoista vuotta - kuvaa sääntelemättömyyden maailmaa. Kulutus kasvaa edelleen globaalisti, nopeasti ja osin ekspotentiaalisesti. Globaali päätöksenteko puuttuu, yksittäiset valtiot tai suuryritykset pyrkivät ratkaisemaan ilmastonmuutoksen aiheuttamat ongelmat omalta osaltaan, omalla tavallaan ja resursseillaan. Erityisesti kehitysmaiden kohdalla seurauksena on lisääntyviä katastrofeja ja ylipäätään maailmanlaajuisen eriarvoistumisen lisääntymistä ja kärjistymistä - myös kehittyneiden maiden sisällä.

Kakkosskenaariossa – Tohtori Paikallisvastuu- visioidaan aluksi, että ilmastonmuutoksen kontrollissa usko globaaleihin ratkaisuihin on rapautunut. Kaikensorttinen hallinta ja valvonta hajautuu ja vertaisvalvonta lisääntyy. Materiaalinen tuotanto paikallistuu ja etupäässä vain immateriaalihyödykkeet liikkuvat globaalisti. Lähinnä vain tarpeellista tavaraa tuotetaan, paljolti itse tai yhteisöllisesti ja sitä kierrätetään. Tässä mallissa tiedon merkitys tuotannontekijänä korostuu ja muuttaa luonnettaan – tiedon omistamista merkityksellisempää on kyky hyödyntää sitä nopeasti ja tehokkaasti.

Kolmosmallissa - Planetaarinen tahto herää - peruslähtökohta on, että ilmastomuutoksen aiheuttamia ongelmia ratkoo jonkinsortin ylikansallinen elin - 'Maailmanhallitus' jolla on viime kädessä ylin määräysvalta planeetan elinkelpoisuutta koskevissa kysymyksissä. Tässä mallissa luonto ei ole enää vain raaka-ainevarasto, ihmisen ulkopuolella oleva asia, vaan sen monimuotoisuus määrittelee ihmisen kaikelle toiminnalle perusreunaehdot. Ja edelleen – suuria osia maapallon pinta-alasta on muutettu luonnonsuojelualueiksi ja talousmetsiä valjastettu energiametsiksi muiden uusiutuvien energiamuotojen rinnalle. Brändien sijaan kulutuksessa tärkein huomio kiinnittyy tavaroiden valmistuksessa käytettyyn energiamäärään, ns halpa- ja kertakäyttötuotteita vältetään.

Nelosmallissa - Da Capo - ihmiskunta on jatkanut globalisoitumista, kulutus on markkinavetoista mutta ekotehokasta ja ollaan jossakin mielessä palattu "niukkuuden ja kohtuuden" arvomaailmaan. Kansainvälisiä sopimuksia ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja luonnonvarojen ehtymisen puolesta tehdään, aluksi EU:n aloitteesta. Verotus ja haittamaksut ohjaavat talouskasvua laadun suuntaan. Tuloverotus on laskenut mutta kulutus kallistunut mikä siirtääkin kulutusta pois tavaroista palvelujen - esim terveys- ja liikuntapalveluiden suuntaan. Lisäksi kansalaiset tekevät vuosittain ns. päästöilmoituksen, jossa eritellään henkilökohtaisia ostoja ja niiden vaikutuksia ja tarvittaessa päästöoikeuksia ostetaan markkinoilta. "Omaa kulutustaan voi seurata Wastebookissa reaaliajassa ja laskea tarkan arvion ali- ja ylijäämistä" (Mokka, Neuvonen s.115). Tähän liittyen - henkilökohtaista päästökiintiötään voi keventää erilaisilla yhteisöön kohdistuvilla palveluilla. Da Capo -mallin yksi erityispiirre on se, että osa ihmisistä pyrkii siirtymään valvovan tietoverkon ulkopuolelle omavaraisiin yhteisöihin tai varakkaimmat kulutusparatiiseihin kontrollin tavoittamattomiin.

Edellä olen esitellyt lainauksia ja referointeja kirjan sisällöstä – omavaltaisesti karkeitakin yleistyksiä tehden ja jättäen joitakin aiheita esittelemättä sekä irrottaen asioita laajemmista yhteyksistä. Ainakin yksi piirre on kaikissa malleissa yhteistä - informaatioteknologia johdannaisineen tulee joka tapauksessa jatkamaan voittokulkuaan. Kirjan luettuani mietiskelen, että mikään siinä kuvatuista skenaariosta tuskin toteutunee sellaisenaan. Joka tapauksessa varsinkin ykkövaihtoehto tuntuu vieraalta pohjoismaiseen malliin tottuneelle. Toisaalta, toisin kuin Suomessa, Yhdysvaltain Korkeimman Oikeuden tammikuussa 2010 tekemä vaalirahoitusta koskeva ratkaisu voi olla askel juuri tämän ei-toivotun mallin toteutumisen tiellä.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita erilaisista tulevaisuusmalleista ja erityisesti kuluttamisesta, sen reunaehdoista ja tulevaisuudennäkymistä. Näyttää siltä, että kulutuksemme määrä, laatu ja sisältö tulevaisuudessa tulevat kovasti muuttumaan, eikä tämä johdu vain siitä, että jossain keksitään koko ajan tarpeellista tai muuten vaan kivaa uutta ostettavaksi ja kulutettavaksi. Kirjan perimmäinen tarkoitus onkin, lopullisten totuuksien tarjoamisen sijaan, keskustelun herättämisessä. Mokan ja Neuvosen sanoin: "Tämä kirja tehtiin, jotta oppisimme ajattelemaan ja ennen kaikkea puhumaan yhteisestä tulevaisuudesta. …tulevaisuus on avoin ja täynnä tilanteita, joissa on mahdollista vaikuttaa." (Mokka, Neuvonen s.152)


Heikki Rajala


PS Ohessa ajankohtainen linkki keskusteluun ilmastonmuutoksesta TV1:n A-talk -ohjelmassa 4.2. 2010 ( katsottavissa Ylen sivuilta 30 päivän ajan).


PS2 Kuluta fiksusti – käytä kirjastoa.


Linkkejä:

Olimme kuluttajia – mutta mistä uusi identiteetti

http://vastuullistatoimintaa.blogspot.com/2009/03/olimme-kuluttajia-kirja-julkaistu.html

Kööpenhaminan ilmastokokous

Olimme kuluttajia

Olimme kuluttajia

Olimme kuluttajia

Tieteen stiiknafuuliaa

http://demos.fi/julkaisut

Kuoleeko kuluttajuus? (Helsingin Sanomien kirja-arvio)

Nordic model

Ei kommentteja: