Parlamenttikirjasto

perjantai 8. tammikuuta 2010

Sosiaalista mediaa???

Katsoin erään tutun Eduskunnan kirjaston facebookfanin tietoja huomasin että eräs hänen ystävänsä oli kommentoinut tuttavan faniksi liittymistä lauseella " bored :)?? ensimmäinen mun tuntema ihminen joka fanittaa kirjastoa :)) " Mikäli tulkitsen lauseen ajatuksen oikein, hänen mielestään elämän pitää olla todella tylsää että fanittaa kirjastoa. Luullakseni aika yleinen ajattelutapa nuorison keskuudessa.

Osallistuin marraskuussa Kirjaston NYT – päivään . Siellä käsiteltiin mm. kirjastojen mahdollisuuksia hyödyntää sosiaalista mediaa palvelujensa markkinoinnissa ja asiakaskontakteissa. Päällimmäisenä mieleen jäi puhujien viesti siitä, että kirjastojen tulee tarjota omanlaisiaan palveluja ja nimenomaan aitojen vuorovaikutusmahdollisuuksien luominen on tärkeää, jotta ihmiset kiinnostuisivat. Siinäpä haastetta kirjastolaisille, jotka ovat enemmän tottuneet tarjoamaan palveluita reaktiivisesti, eivät proaktiivisesti.

Labs-projekti tutkii ja kehittää mm. kirjaston roolia semanttisessa verkossa sekä suhdetta sosiaalisiin verkostoihin ja hakupalveluihin. Projektin "pojat" näyttivät Sellossa mm. kirjaston levyjen ja kirjojen uutuusluettelon visuaalista versiota, jota olivat kokeilleet. Hyvältä näytti, mutta tekniikan ja tekijänoikeuksien viidakossa hyödyllisten ja hauskojenkin palvelujen tuominen kirjastojen sivuille voi jäädä haaveeksi.

Googlen teoshakukaan ei anna lisätietoja eurooppalaisista kirjoista ainakaan toistaiseksi tekijänoikeusriitojen vuoksi. Sen vuoksi Eduskunnan kirjaston kokoelmaluettelon Selman linkit Google-teoshakuun tuottavat suomenkielisen aineiston osalta kokeilijoita turhauttavan Not found –fraasin. En todellakaan ajattele, että Googlella olisi oikeus ottaa haltuunsa digitaalisia aineistoja maksamatta niiden tekijöille korvauksia. Tuntuu vaan hassulta kun amerikkalaisten kirjoittamista kirjoista löytyy lisätietoja ja suositteluja meidänkin kokoelmaluettelomme kautta, mutta suomalaisten ei. Kansallisten yhteispalvelujen tuottaminen tälläkin saralla olisi tarpeellista, myös muussa mielessä kuin kirjastojen palveluja ajatellen.

Sari Pajula

Ei kommentteja: