Parlamenttikirjasto

tiistai 6. toukokuuta 2008

Hakukoneajattelua?

Google on kaikkialla, runoudessakin. Tämän aamun Hesarissa arvioitiin esikoisrunokokoelmaa, joka kirjan takakansitekstin mukaan on "hakukoneella tuotettua runoutta". Onneksi Tytti Heikkisen runoja ei kuitenkaan arvioijan mukaan ole imaistu netistä. Hakukonesitaattien taustalta erottuu "runoilijan valintoja tekevä katse".

Tara Brabazon analysoi ja kritisoi teoksessaan "The University of Google: Education in a (post) information age" (ks. saatavuus Selmassa) yliopistomaailman tehokkuusajattelua. Hänen mukaansa opiskelijat sisäistävät tulospaineet, tuudittautuvat Googlen tarjoamaan valheelliseen kaiken tietämisen lupaukseen ja unohtavat kirjastot ja kirjastojen tarjoaman hitaan tiedon. Brightonin yliopiston mediatieteen professorina toimiva Brabazon korostaa, että asiantuntemusta ja kriittistä informaatiolukutaitoa ei saavuteta 15 sekunnissa, vaan näiden valmiuksien rakentumiseen menee vuosia.

Googlerunouden ja googleyliopiston kaltaiset metaforat panevat epäilemään, ettei hakukone ole vain neutraali tiedon haalimisen ja paikantamisen väline. Muuttavatko hakukoneet ajatteluamme ja olemistamme – sitä, kuinka me maailman hahmotamme? Tekevätkö ne meistä kärsimättömämpiä ja tyhmempiä? Vai mahdollistavatko ne entistä paremman keskittymisen olennaiseen?


Viime aikoina olen huomannut, että jotkut kirjastomme asiakkaista mieltävät Selma-kokoelmatietokannan eräänlaiseksi Google-klooniksi. Joku puhuu "siitä teidän hakukoneesta" ja toinen kuvailee Selma-haun tuloksia googlemaisin ilmaisuin ("ei siellä ollut niin kovin monta hittiä").

"Kun netti on ympärillämme ambienttina kuin hengitettävä ilma, tarvitsemme Googlen palveluja kaikkeen välitettyyn vertaisviestintään", kirjoittaa Kai Ekholm. Google määrittää, mallintaa ja ennakoi netinkäyttäjän toimintaa ja ajattelua. Kytkiessään tiedon ja käyttäjän toisiinsa Googlesta tulee paitsi mahtava bisnesvoima, myös itse kunkin ajattelua ja maailmankuvaa muovaava vallankäyttäjä.

On varmaankin oireellista, että kadonnutta sukkaa, kännykkää tai avainnippua etsiessäni huomaan joskus kaipaavani iGooglea myös kotioloissa.

Kimmo Tuominen

PS: Uusimmassa Tietolinjassa on käsitelty kiinnostavasti Google-sukupolvea. Laila Heinemann referoi tutkimusta, jonka perusteella monet digitaalinatiiveja koskevat oletuksemme osoittautuvat myyteiksi.

2 kommenttia:

Johannes Knektman kirjoitti...

MInä olen alkanut tehdä hakukonekritiikkiä ja ensimmäisessä on käytetty Tytti Heikkisen kokoelmaan liittyvä hakusanoja. (Tytti Heikkinen piti tuosta, mutta toisaalta se onkin aika mairitteleva, mikä johtuu pitkälti siitä että pidin Heikkisen kokoelmasta)

"Tekevätkö ne meistä kärsimättömämpiä ja tyhmempiä? Vai mahdollistavatko ne entistä paremman keskittymisen olennaiseen? "

Riippunee aika paljon kunkin ihmisen alkuperäisestä luonteesta muuttuuko kärsimättömämmäksi vaiko ei. Itse olen huomannut tulleeni (tiedonhauon osalta) huomattavasti kärsimättömämmäksi kuin ennen ja en ennenkään ollut niitä kaikkein kärsivällisimpiä ihmisiä.

Tuskin tyhmempiä, mutta koska iso osa ihmisistä ei tunnu ymmärtävän lähdekritiikin merkitystä saattaa olla, että netti pidemmän päälle muuttaa lähes kaiken "tiedon" mutu-pohjaiseksi (Itse kyllästyin jo kauan sitten korjailemaan wikipediaa ja tilasin Britannican tunnukset), tosin on kyseenalaista onko tuo nyt niin suuri muutos nykyiseen tilanteeseen nähden.

Kirjaston blogi-toimitus kirjoitti...

Kiinnostavaa - ja johdonmukaista
- että hakukonerunous saa osakseen
myös hakukonekritiikkiä. Taidanpa
hankkia Heikkisen kokoelman kotimatkalla.

Terv. Kimmo