Parlamenttikirjasto

perjantai 28. syyskuuta 2007

Books, books, books

Helsingissä järjestettiin 20 – 23.9.2007 Habitare 07 -messut, jotka ovat suurimmat sisustus-, design- ja huonekalumessut maassamme. Habitaren kahdessa messukerroksessa oli esillä niin yksityisten kuin julkisten tilojen erilaisia sisustusratkaisuja ja uusimpia innovaatioita.

Messujen ehdottomasti mielenkiintoisin osio oli toisen kerroksen Ahead! -designalue ja siellä esillä olleet muotoilualan yritykset Suomesta sekä ulkomailta, joiden tuotteita on aikaisemmin päässyt ihailemaan vain muotoilu- ja sisustusalan lehdistä. Designalueella messuvieras näki myös kirjastoalaa ja kaikkia lukemisen ystäviä kiinnostavan kohteen: Suomen messujen ja Taideteollisen korkeakoulun yhteistyössä järjestämän suunnittelukilpailun neljä parasta työtä!

Nuorille muotoilijoille ja arkkitehdeille kohdistetun suunnittelukilpailun aihe oli tänä vuonna Books, books, books, jonka tarkoituksena oli johdatella kilpailijat luomaan kokonaismielikuva tilasta, joka on tarkoitettu kaunokirjallisuuden lukemista varten. Messuosastolla oli yleisön ihailtavana tai ihmeteltävänä kilpailun neljä palkittua työtä, joista voittaja oli Hyun Sun Parkin, Christian Göbelin ja Satoko Taguman Read Field. Kunniamaininnan saivat Yuko Takagin ja Dylan Kwokin työ Jenga’em ja Dong Uk Leen, Roman Vrtiskan ja Timothy Austinin Home Sweet Home sekä Maarit Eskolan ja Jenni Herkaman 108 M.

Kaikki neljä työtä poikkesivat toteutuksiltaan toisistaan, mutta eivät niinkään lähtökohdiltaan. Kaikissa palkituissa kilpailutöissä nousi nimittäin selvästi esille suunnittelijoiden tavoite lisätä omien arkkitehtonisten ratkaisujensa kautta kaunokirjallisuuden lukunautintoa.

Kilpailutöistä saatujen vaikutteiden virittämänä jäin pohtimaan niitä tekijöitä, jotka ohjaavat lukutottumuksiamme ja tekevät lukemisesta usein niin kivaa ja rentouttavaa. Jos unohdan kirjan ja sen sisällön, niin oleellisesti lukunautintoon vaikuttavat tila ja hetki, jossa nautin lukemisesta. Itselleni mieluisimpia tiloja ja paikkoja lukemiseen ovat ulkotilat, jotka kesäaikana ovat järvimaisema ja rantakalliot. Talvisina lukuhetkinä muistot kesämaisemista siivittävät lukemishaluja. Syksyllä taas kirjan kanssa on mukava järjestää lukuhetki kalustettuun tilaan, kotiin tai kirjastoon, ja viettää lukunautinto muun maailman ulottumattomissa.

Kilpailun voittanutta työtä Read Fieldiä kuvailtiin "tulkinnaksi urbaanin ihmisen kaipuusta luonnon helmaan sekä tuntemuksesta kaislikossa istumisesta, tuulen vireestä ja kostean viileän maan tuoksusta", ymmärsin mihin työn suunnittelijat olivat pyrkineet ja miten paljon tila voi parhaimmillaan vaikuttaa lukunautinnon lisäämiseen. Varmasti moni lukija haaveilee hetkestä kirjan kanssa tällaisessa ympäristössä. Aina se ei onnistu, mutta keskellä kylmintäkin talvea kirjaston lukutilat ovat käytössä. Kirjastot ovat osa kansallista sivistystarjontaa, niin miksi emme niitä käyttäisi. Talvellakin.

Kilpailun toisen vaiheen tuomarina toiminut ruotsalainen Åke Axelsson totesi, että neljä palkittua kilpailutyötä voisivat olla hyvinkin toteutettavissa myös julkisissa tiloissa, esimerkiksi kirjastoissa. Tämähän olisi kerrassaan mielenkiintoista, jos kirjastoissa olisi "tiloja tilojen sisällä" eli erilaisia hetkiä ja tunnelmia synnyttäviä nurkkauksia tai huoneita. Joissakin kirjastoissa on jo kokeiltukin kansalaisten lukuharrastuksen aktivoimista, mutta paljon on vielä käyttämättömiä ideoita. Mutta miten luoda samankaltaisia tiloja esimerkiksi tieteellisiin kirjastoihin tai erikoiskirjastoihin, joissa käyttäjien tarpeet ovat usein perinteisistä kyläkirjastoista poikkeavia? Voitaisiinko järjestää kilpailu, jonka aiheena on "Books, books, books – tieteellisissä kirjastoissa ja erikoiskirjastoissa"? Millaista satoa se toisi?

Kirjastojen arkkitehtuurista, sisustuksesta sekä asiakkaiden käyttötarpeista on tarpeellista keskustella varsinkin silloin kun uutta kirjastoa suunnitellaan tai kirjaston peruskorjausta mietitään. Eduskunnan kirjastossa käydään parhaillaan keskustelua siitä, miten informaatioteknologia muuttaa niin kirjaston käyttäjien kuin työntekijöiden tilankäyttötarpeita ja kuinka strategiset tavoitteet, teknologia ja infrastruktuuri saadaan arvorakennuksen peruskorjauksen yhteydessä kohtaamaan toisensa.

Toivoa sopii, että Habitare-messujen kilpailun tulossatoa toteutettaisiin edes jossakin Suomen kolkassa. Jotta Suomi on ihan oikeasti innovatiivinen ja kansainvälinen maa, sen on rohkeasti otettava edistysaskeleita kehittämällä kirjastotilojaan niin, että ne avaavat "luonnon urbaanin ihmisen luokse"!

Jenni Mikkonen

tiistai 25. syyskuuta 2007

Laiskaa läsnäoloa?

Koskettelin tässä blogissa taannoin informaation litistymisen ilmiötä blogitiedon laadun arvioinnin ja RSS-syötteiden lukuohjelmien kannalta. Kenties hieman moralisoiva argumenttini oli, että vaikka RSS on kätevä ja nopea teknologia, se houkuttaa meidät tarkastelemaan grafiikasta, identiteetistä ja tekijyydestä riisuttua syötevirtaa, kollektivisoi tietoa ja rapauttaa lähdekritiikkiä.

RSS-syötteet ovat varhainen esimerkki informaatioympäristömme tulevista muutoksista. Itsenäinen tiedonhankinta on vähenemässä, räätälöidyn ja entistä kontekstiherkemmän informaation vastaanotto lisääntymässä.


Tämän suuntaisesta kehityksestä puhuu informaatioarkkitehti Peter Morville kiinnostavassa teoksessaan Ambient Findability (ks. saatavuus Selmassa). Morville povaa, että tulevassa älykkään läsnäinformaation yhteiskunnassa yksilö voi löytää miltei kenet tahansa tai minkä tiedon tahansa ajasta ja paikasta riippumatta.

Henkilökohtaisten digitaalisten assistenttien lisäksi myös esineet ja huonekalut alkavat Morvillen mukaan tulevaisuudessa viestiä meille. Tiedot työmatkan ruuhkatilanteesta näkyvät auton tuulilasinäytöllä moottoria startattaessa. Säätiedotus tulee aamulla kylpyhuoneen peiliin. Akateemisen kirjakaupan alennuskuponki saapuu mobiililaitteelle joka kerta, kun laitteen käyttäjä kävelee pitkin Pohjoisesplanadia.

Jos RSS-syötteet ovat samanaikaisesti käteviä ja ongelmallisia, vielä hankalampia voivat olla syötevirtoja älykkäämmät läsnäinformaation teknologiat. Uumoilen, että ne tulevat tarjoamaan meille pehmeän ja kulmattoman informaatioympäristön, jossa on mukava lillua ja jossa tietoa ei tarvitse itse hakea, vaan se liihottaa kuin valmiiksi paistettu pyy laiskan kitaan.

Tyydymmekö älykkään läsnäinformaation yhteiskunnassa siihen, mikä on lähinnä ja välittömimmin saatavilla? Tulemmeko yhä ponnettomammiksi kustannuksia ja tiedonhankintavaivaa edellyttävän laatuinformaation jäljittämisessä?

Itseäni on aina ärsyttänyt, kun "älykäs" sovellus yrittää arvata tarpeeni ja reagoida niihin kontekstiherkästi. Toisinaan olen joutunut tappelemaan jopa Wordin virheenkorjaustoiminnon kanssa, kun se on väkisin yrittänyt oikoa tekstiäni. Office-ohjelmistojen käytössä neuvovaa tekopirteää klemmarikaveria en siedä lainkaan.

Jos älykkään läsnäinformaation yhteiskunta toteutuu, tavoittaako kriittinen ja tärkeä tieto meidät? Vai joudummeko epätäsmälliseen viestipommitukseen, joka sisältää enemmän huteja kuin osumia?

Läsnäinformaation ja sen käyttäjien älykkyyden tasosta riippuu, lisääntyykö infoähky tulevaisuudessa vai väheneekö se.

Kimmo Tuominen

torstai 20. syyskuuta 2007

Kehittyvä demokratia kaipaa tietotukea

Edellisen IFLA-konferenssia käsittelevän kirjoitukseni jälkimaininkina, en voi jättää käyttämättä tilaisuutta esitellä muutamia helmiä parlamenttikirjastojen tapaamisesta Kapkaupungista. Jeremy Cronin, eteläafrikkalainen kansanedustaja ja kirjailija, tarkasteli puheenvuorossaan tapahtumassa parlamentin työskentelyn ja demokratian kehitystä kannaltaan.

Etelä-Afrikassa on meneillään nyt parlamentin kolmas apartheidin jälkeinen istuntokausi. Cronin muistutti, että parlamentaarisen demokratiaan siirryttiin 1990-luvulla laajalti eri Afrikan maissa. Näillä valtioilla on ollut tyypillisesti rinnakkain kaksi valtaisaa haastetta, demokratian kehittäminen ja ratkaisujen etsiminen kehitysmaiden yleisimpiin ongelmiin, kuten köyhyyteen, lukutaidottomuuteen ja terveydenhoitoon.


Uudelleenrakennettu lainsäädäntö ja lisääntyvä kompleksisuus
Etelä-Afrikan demokraattiselle kehitykselle ensimmäisen vaiheen suurena haasteena oli luoda maalle uusi lainsäädännöllinen viitekehys perustuslaista alkaen. Ensimmäisellä 5-vuotiskaudella käsiteltiinkin epätavallisen suuri määrä lakiehdotuksia - yli 470 kappaletta lisäyksineen.

Cronin käsitteli puheessaan odottamattomalla avoimuudella nykyisen lainsäädäntötyön kipukohtia, joihin hän näki kuuluvan mm. päättäjien osaamisen ja moniäänisyyden kehittämisen demokratiassa. Rivien välissä hänen puheessaan kaikui samalla moninäkökulmaisen ja neutraaliuteen pyrkivän tiedonsaannin kaipuu.

Matkan varrella myös päätöksenteon luonne on muuttunut. Cronin kuvasi lainsäädäntötyössä käsiteltävien asioiden monimutkaistuneen, lakiehdotusten valmisteluaikojen pitkittyneen ja painopisteen siirtyneen poliittisilta päättäjiltä valmisteleville elimille ja virkamiehille. Kaikkinensa hän katsoi tämän johtavan siihen, että kompleksisuuden lisääntymisen myötä osaamisen vaatimukset tulevat yhä korkeammiksi sekä poliitikoille että virkamiehille.

Tietotukea lainsäädännön valmisteluun
Cronin korosti tiedon käsittelyyn ja verkostoitumiseen liittyviä haasteita. Hänelle ei riitä, että parlamentissa on tartuttu asioihin ottamalla esille epäonnistuneiden päätösten seurauksia. Hän kaipaa yhä enemmän tiedollista tukea ja arvioinnin valmiuksia jo asioiden valmisteluvaiheeseen. Tämän roolin hän näkee parlamenttia tukevilla laaja-alaisilla tiedonvälityksellisillä ja tutkimuksellisilla palveluilla.

Nimenomaan tätä tiedollista tukityötä tekevät tyypillisesti parlamenttien kirjastot, tieto- ja tutkimuspalvelut - työnjaosta riippuen hieman eri tavoin eri maissa. Cronin paikallisti kuitenkin hyvin erään parlamenttikirjastojen keskeisistä haasteista. Kuinka rakentaa objektiivisia, eri näkökulmista asioita tarkastelevia ja käyttäjät oikeaan aikaan tavoittavia tiedonvälityspalveluja?

Suomessa vastauksia lainsäädännön valmistelun tietotukeen on muuten kehitetty esimerkiksi "Säädösvalmistelun tietotuki" -hankkeessa, jonka taustalla olevassa verkostossa ovat mukana valtioneuvoston tietopalvelut ja kirjastot sekä Eduskunnan kirjasto.

Demokratian "kolmas aalto"
Etelä-Afrikassa on onnistuttu vastaamaan sekä demokratian että taloudellisen kehityksen haasteisiin verrattain hyvin. Maassa on toteutunut viime vuosina n. 5 % vuotuisen kansantulon kasvu, joka on nostanut sen ongelmistaan huolimatta erääksi kukoistavimmista Afrikan valtioista. Cronin uskaltaa kuitenkin kaivata vastapainoksi keskustelua kasvun tavoitteista, välineistä ja päämääristä, jossa erityisesti kansalaisten ääni voisi yhä paremmin kuulua.

Se, että erään demokratian 15 vuoden kehitys on johtanut poliitikon kaipaamaan modernia monipuoluejärjestelmää, kansalaiskeskustelua ja tiedonvälityspalvelujen tukea kuulostaa kaikkinensa hyvältä. Pelkästään näiden teemojen esille nostaminen viittaa jo siihen, että aika näiden askelten ottamiseen voi olla näkyvillä. Cronin viittaakin Etelä-Afrikan kaltaisen kehityksen etenevän globaalissa katsantokannassa demokratian "kolmantena aaltona."

Croninin esille ottamat teemat eivät lopultakaan tunnu kovin vierailta. Kansalaiskeskustelua kaivataan täälläkin enemmän. Ja niin poliitikkojen, virkamiesten kuin kansalaisten haasteena ovat yhä kompleksisemmat asiat, riittävät taustatiedot ja mahdollisuus tarttua asioihin niiden monivaiheisessa käsittelyssä oikeaan aikaan.

- Päivikki Karhula

perjantai 14. syyskuuta 2007

Yksinäinen ja kolea iPod- tai lumekirjasto?

Alati kiihtyvä teknologinen kehitys, ihmisten uudenlaiset informaatiokäytännöt sekä mediatodellisuuden monimuotoistuminen muuttavat väistämättä myös kirjastokäsityksiä ja -tarpeita. Itseäni on viime aikoina askarruttanut parikin välähdystä siitä, millainen kirjastojen ja kirjakokoelmien tulevaisuus voisi olla.

Kattava e-kirjasto iPodissa tai aivosirussa?

OCLC:llä työskentelevä Lorcan Dempsey siteeraa blogissaan hämmästyttävää ennustusta siitä, kuinka iPod-tyyppisten laitteiden tallennuskapasiteetti tulevaisuudessa kehittyy:


  • koko vuoden videot (8,760 tuntia) vuoteen 2012 mennessä (viiden vuoden päästä)

  • kaikki koskaan luotu kaupallinen musiikki vuoteen 2015 mennessä (kahdeksan vuoden päästä)

  • kaikki sisältö (kaikilla mahdollisilla medioilla) vuoteen 2020 mennessä (kolmentoista vuoden päästä)


Tämänpäiväisessä Hesarissa haastateltu [SORRY: linkin toimivuus edellyttää näemmä kokotekstipalvelun käyttöoikeutta] tietokonemuistiguru Stuart S.P. Park puhuu 5-7 vuoden päästä tuotantokäyttöön ilmaantuvista pienistä mutta lujatekoisista muistisiruista, jotka eivät sisällä liikkuvia osia. Teknologia on Parkin mukaan jopa Mooren lain mullistava: "kilparatamuisti"-sirulle mahtuu kymmen- tai jopa satakertaisesti enemmän dataa kuin nykyisille kovalevyille.

Parkin ennustuksia lukiessa muistuu mieleen Uuden-Seelannin Kansalliskirjaston kokoama Flickr-valokuvasetti "Millainen kirjasto on vuonna 2017?", joka sisältää mm. ennustuksen siitä, että kirjasto redusoituu tulevaisuudessa muistisiruksi yksilön aivoissa.

E-kirja-alan iPodia odoteltaessa voidaan miettiä, että jos vaikkapa Eduskunnan kirjaston tai peräti Kansalliskirjaston kokoelmat mahtuvat tulevaisuudessa taskuun, mihin tällöin enää tarvitaan varsinaista kirjastoa? Itsekin voisin ottaa reaaliaikaisesti synkronoituvan globaalin maailmankirjaston mielelläni taskulaitteeseen, mutta luettuani viime aikoina M. T. Anderssonin laatimaa teknodystopiaa Feed en ole varma siitä, olisiko jatkuvasti langattoman verkon välityksellä päivittyvä kirjastosiru aivoissa kovinkaan hyvä idea.


Lumekirjasto


Tulevaisuuden lume- tai keinomaailmojen kehitystä ennakoivassa Metaverse-skenaariossa kaavaillaan iPod-kirjaston sijaan digitaalisen kirjaston immersiivistä 3-D-käyttöliittymää, joka jäljittelee sangen uskollisesti fyysisen kirjaston käyttökokemusta: kirjan voi ottaa virtuaalikirjahyllystä, selailla digitoituja sivuja ja lukea kansitekstejä. Siihen voi myös kirjoittaa marginaalimerkintöjä, alleviivauksia jne. Fyysisistä kirjoista poiketen kirjan tekstiin voi tehdä sanahakuja ja atomien kahleista vapautuneita kirjakokoelmia voidaan järjestää samanaikaisesti mm. tekijän, aiheen ja kronologian perusteella. Jos kirja osoittautuu riittävän kiinnostavaksi, käyttäjä voi ilmeisesti imaista sen esimerkiksi omaan iPodiinsa. Tämä utopistinen skenaario päättyy kysymykseen, joka kirjastojen tulevaisuuden kannalta on kaikkea muuta kuin positiivinen: "Tarkoittaisiko tällainen palvelu loppua fyysisille kirjastoille?"

Missä on teknoutopioiden yhteisö?

Teknoutopioiden globaalit universaalikirjastot ovat hyytävän yksinäisiä paikkoja: on vain kokoelma ja sitä käyttävät yksilö. Kirjasto – niin fyysinen kuin digitaalinenkin – edellyttää aineistokokoelman, mutta olennaista kirjastossa on kuitenkin sen yhteisöllisyys. Teoksessa From Gutenberg to the global information infrastructure (ks. saatavuus Selmassa) informaatiotutkija Christine L. Borgman kritisoi jo vuonna 2000 yksiulotteisia ja asosiaalisia digitaalisen kirjaston määritelmiä. Borgmanin mukaan digikirjastot ovat käyttäjille rakennettuja ja myös pitkälti käyttäjien rakentamia kohtaamispaikkoja. Yksilöt ja ryhmät hyödyntävät ja luovat erilaisia tietoresursseja (dokumentteja, dataa, videoleikkeitä, jne.) vuorovaikutuksellisesti digikirjastojen tarjoamilla välineillä. Lisäksi digikirjastot tulee nähdä informaatioinstituutioina: sosiaalisesti järjestyneinä toimintakokonaisuuksina, joissa dokumentteja ja muita tietoresursseja luodaan, valitaan, kerätään, evaluoidaan, organisoidaan, säilytetään ja otetaan käyttöön. Borgmanin ihanteessa digikirjasto integroituu saumattomasti laajempiin tietotyön prosesseihin, kuten esimerkiksi laskennallisen tutkimusdatan tuottamiseen, tekstintutkimukseen tai laboratoriotyöskentelyyn. Digikirjastojen tulee siis nivoutua käyttäjien informaatioympäristöön ja mahdollistaa koko informaatiosykli dokumenttien luomisesta niiden käyttöön tai tallentamiseen vastaisuuden varalle.

Täysdigitaalisen kirjaston hankaluudet

Borgman painottaa myös fyysisen ja digitaalisen kirjaston yhdentymistä. Metaversen lumekirjastoskenaarioon sisältyvä idea täysdigitaalisista kirjastoista tuntuu tätä nykyä kaukaiselta, sillä paperimuotoisen kulttuuriperinnön digitoinnissa ollaan vasta alkutaipaleella. Vaikka Googlella, Yahoolla ja Microsoftilla on kaikilla meneillään kunnianhimoisia digitointihankkeita, joissa konvertoidaan nimekkäiden amerikkalaisten ja eurooppalaisten muistiorganisaatioiden kokoelmia nolliksi ja ykkösiksi, digitoitavaa riittää, eikä digitointityön laadussakaan ilmeisesti ole aina hurraamista.

Maailman laajin kirjastojen kokoelmia kuvaava yhteisluettelo, Worldcat, sisältää yli 32 miljoonaa kirjaa. Puolitoista vuotta sitten laskeskeltiin, että nopeimmilla tuolloin nykyisin käytössä olevilla robottiskannereilla (jotka kykenivät digitoimaan noin tuhat sivua tunnissa) 32 miljoonan kirjan digitointi veisi kymmenellä yötä päivää käytössä olevalla laitteella yli 120 vuotta. Vertailun vuoksi todettakoon, että jo vuonna 1971 syntynyt satojen vapaaehtoisten muodostama Project Gutenberg -verkkoyhteisö on tähän mennessä kyennyt digitoimaan runsaat 20 000 tekijänoikeusvapaata kir­jaa, joista 350 on suomenkielisiä.

Kuka maksaa sisällöt ja tuottaa lisäarvon?

Vaikka laitteiden ja muistisirujen tallennuskapasiteetti kehittyisikin lähivuosina Mooren lakia nopeammin, tämä ei yksin riitä globaalin ja universaalin sekä langattomasti päivittyvän iPod- tai aivosirukirjastokokoelman muodostamiseen. Kokoelma ei olisi ilmainen, ellei se rajautuisi vain tekijänoikeusvapaaseen aineistoon. Tätä nykyä kirjastot neuvottelevat digitaalisen aineiston käyttöehdoista kustantajien kanssa ja maksavat digitaaliset resurssit keskitetysti koko käyttäjäyhteisön puolesta. Lisäksi kirjastot testaavat uusia tietoresursseja ja tuottavat digitaalisen kokoelman päälle erilaisia lisäarvopalveluita, kuten portaaleja. Fyysisen kirjaston tulevaisuudesta riippumatta nämä tehtävät on jonkun hoidettava myös tulevaisuudessa.


Mihin unohtuu paikallisuus ja sivistys teknoutopioista?

Kirjasto on ja tulee olemaan fyysinen ja virtuaalinen paikka myös tulevaisuudessa, kulttuuritapahtuma- ja sivistyskeskus, kuten olen aiemmin kirjoittanut. On löydettävissä 33 muutakin syytä sille, miksi aivosiru- tai iPod-yhteiskunnassa tarvitaan edelleen kirjastoja.

Sivistys on ominaisuus, johon ihmisaivot pystyvät vain yhteisön ja historian tuella. Jos ihmisaivot syrjäytyvät tekoalyllä singulariteetin jälkeen, kuten Ray Kurtzweil povaa teoksessaan The Singularity is Near (ks. saatavuus Selmassa), toivottavasti moinen tekoäly ei ole pelkästään laskentakapasiteetiltaan ylivertainen, vaan myös äärimmäisen tunneälykäs ja sivistynyt kapine. Muuten meidät hukka perii…


Kimmo Tuominen

PS: Valikoima Eduskunnan kirjaston tuoreista kirjahankinnoista löytyy täältä.


keskiviikko 12. syyskuuta 2007

Innostusta IFLA:sta

IFLA (International Federation of Library Associations) on kirjastoalan laajin kansainvälinen yhteistyöorganisaatio, joka järjestää myös vuosittain konferenssin. Eduskunnan kirjastolle IFLA:lla on erityistä merkitystä myös siksi, että organisaatioon sisältyy parlamenttikirjastojen jaosto, joka on kaikkinensa laajin ja merkittävin parlamenttikirjastojen kansainvälinen foorumi. IFLA:n konferenssit ovat siksi kirjastollemme eräs tärkeimmistä kansainvälisten yhteyksien muodoista.

IFLA:n tämänvuotinen konferenssi Etelä-Afrikassa tarjosi varsinaisen runsaudensarven asiaa ja erinomaisesti järjestettyä oheisohjelmaa. Matkasta tuli ehdottomasti mieleenpainuva ja virkistävä, vaikka virallinen ohjelma piti useimpina päivinä tiiviissä otteessaan aamu kahdeksasta ilta kymmeneen. Eteläafrikkalaiset kollegamme yllättivät myös ylipursuavalla vieraanvaraisuudella.



Parlamenttikirjastojen tärkein foorumi
Eduskunnan kirjastosta osallistuimme Sari Pajulan kanssa, kuten kirjastossa on ollut tapana, IFLA:an kahdessa jaksossa. Varsinaista konferenssia Durbanissa edelsi parlamenttikirjastojen jaoston järjestämä esikonferenssi Kapkaupungissa.

Parlamenttikirjastoilta on runsaasti opittavaa, mutta keskustelut ja esitykset vahvistivat myös käsitystä siitä, miten työn haasteet ovat eri puolella maailmaa perusteiltaan samankaltaisia. Nopea, ajantasainen ja luotettava tiedonvälitys on eräs peruskysymyksistä, johon jatkuvasti etsitään vastausta. Ratkaisuja tähän haetaan ympäristöistä riippuen esimerkiksi lehtileikkeitä ja julkaisuvinkkejä kokoamalla, rakentamalla verkkotiedon seurannan välineitä tai kokoamalla ajankohtaisaineistoja Wiki-ympäristöihin.

Innovaatiot ja verkkopalvelut olivat konferenssin ohjelmassa tänä vuonna keskeisellä sijalla. Web 2.0 palvelut tekevät tuloaan myös parlamenttien ympäristöihin. Australian parlamentti kirjastossa Wiki-sovelluksia hyödynnetään neuvonnan ja tietopalvelun apuvälineinä. Chilen parlamentin kirjaston tuottamat ajankohtaispalvelut, jossa kirjallisuus-, laki- ja tilastoaineistoja kootaan ajankohtaisten teemapakettien tueksi oli toinen varsin näyttävä palvelu.


Yhä uudelleen kuitenkin hämmästelen sitä, miten innovatiivisia afrikkalaiset kollegamme ovat hyödyntäessään niukkoja, teknologialtaan epävakaita tai enimmäkseen paperimuodossa olevia aineistoja ja resursseja. Yllättävää oli myös kuulla kommentti siitä, miten paperimuodossa olevia ajankohtaisaineistot näyttävän miellyttävän kiireisessä ja jatkuvissa keskeytyksissä työskenteleviä edustajia eräässä kehittyneemmänkin maan parlamentissa – paperille koottua tietoa on sittenkin helpointa palata silmäilemään keskeytyksen jälkeen.

Kansalaispalvelujen osalta pyrkimys näyttäisi olevan yhä syvempään koulujen, opettajien ja parlamenttien väliseen yhteistyöhön, vaikka työskentelyyn selvästikin haetaan erilaisia toimintatapoja. Mieleenpainuva oli myös erään parlamentin tapa ottaa kontaktia nuoriin, jossa jokaiselle 18-vuotta täyttävälle lähetettiin syntymäpäiväkortti kysymyksellä: "Miten aiot käyttää ääntäsi?".

Parlamenttikirjastoja näyttävät yhä tiiviimmin kiinnostavan myös johtamiseen, markkinointiin ja toiminnan tarkoituksenmukaisuuteen, kohdentamiseen ja tehostamiseen liittyvät kysymykset. Hyviä esimerkkejä työn sisältöjen muutoksista, laadunseurannan menetelmistä ja erilaisista kumppanuus- ja yhteistyöhankkeista kuultiin eri puolilta maailmaa.

Afrikan aurinko
Iltaohjelmiin kuului illallisten lomassa upeita musiikki- ja tanssiesityksiä. Etelä-Afrikan parlamenttikirjastolla oli jopa oma gospel-henkinen kuoro, joka esiintyi ensimmäisessä illanvietossa.

Kun sekä Kapkaupungissa että Durbanissa saimme vankat suositukset varoa omatoimista ulkona liikkumista, oli iltaohjelmien ja lyhyiden retkien puitteissa mahdollisuus nähdä joitakin välähdyksiä Etelä-Afrikan maisemista. Kapkaupungin eräs illallinen oli järjestetty Stellenboschin viinitilalla, Durbanissa iltaohjelmaa oli myös meren rannalla. Näiden lisäksi kiersimme eräänä päivänä lyhyellä safarilla muutaman sadan kilometrin päässä Durbanista.

Afrikassa kohtaavat monella tavalla erilaiset äärimmäisyydet. Etelä-Afrikassa otetaan nyt satunnaisen matkailijan silmiinkin näkyvästi uutta suuntaa vakaampaan rotujen väliseen yhteiseloon pääsemiseksi ja avautumiselle muulle maailmalle. Taksikuskeja myöten maassa halutaan vakuuttaa ystävällisyyttä ja tyytyväisyyttä muutoksiin, joita rodullinen tasa-arvoistuminen on saanut maassa aikaan.

Eräs mieleenpainuvimmista vierailukohteistamme oli Robben Island. Saari, jossa Nelson Mandela oli vankilassa aikanaan ja jossa maan historian tuskallisten vaiheiden kasvot halutaan nyt tehdä tunnetuksi muulle maailmalle. Samat tunnelmat kuuluivat IFLA:n avajaispuheissa, joita on totuttu pitämään muodollisuuksina. Eteläafrikkalaiset osasivat käyttää tilaisuutensa tehdä PR:ää ja kirjastopolitiikkaa ja tekivät sen äärimmäisen hyvin. Jostain syystä Afrikka näyttää aina jättävän auringon sisään.

Parlamenttikirjastojen esikonferenssin ohjelma ja kuvia tapahtumasta:
http://ifla.parliament.gov.za/ParConf/Programme.aspx

http://ifla.parliament.gov.za/News.aspx

- Päivikki Karhula

maanantai 3. syyskuuta 2007

Kauneusleikkaus kirjastojärjestelmälle?

"Vaikka sialle laittaisi huulipunaa, se on edelleen sika." Näin kiukkuisesti kommentoi Roy Tennant kirjastoluetteloiden kehittymättömyyttä pari vuotta sitten ilmestyneessä kolumnissaan. Kosmeettisten korjausten sijaan Tennant vaatii kirjastoammattilaisia ja järjestelmätoimittajia tekemään vallankumouksen: kirjastoluetteloiden kehittäjien on ajateltava isosti, visioitava rohkeasti ja keskityttävä käyttäjänäkökulmaan. Pikkuparannusten tiellä ei ole enää syytä jatkaa.

Tennantin tuskastuminen tuo mieleen Kansalliskirjaston Digijulkaisut -blogissa taannoin julkaistun vertailun, jossa Amazon ja perinteinen kirjastojärjestelmä asetetaan vastakkain. Kirjastojen kannalta on huolestuttavaa, että käyttäjät suosivat verkkokirjakauppaa paitsi ostoksia tehdessään, myös hankkiessaan tietoa. Vaikka kirjastojärjestelmät tarjoaisivatkin Amazonia monipuolisempia hakutoimintoja, ne koetaan edelleen kömpelöiksi ja hankalakäyttöisiksi. Sikamaista!




Vallankumouksen enteitä on ollut ilmassa jo Tennantin kolumnin kirjoittamisajankohtana. Varsinaista revoluutiota ei ole vieläkään tullut, mutta evoluutio on kirjastojärjestelmien kohdalla viime aikoina kiihtynyt. Kehityksen vauhdittajana on ollut ajatus Kirjasto 2.0:sta: on kysytty, kuinka web 2.0 -filosofiaa ja -teknologioita voitaisiin hyödyntää kirjastoalalla. Juhlallinen tarkoitus on saada kirjaston kätköissä olevat sisällöt entistä paremmin käyttäjien ulottuville: kirjastoluettelon ei tarvitse olla pelkkä varastoinventaariosysteemi, vaan se voi kertoa kirjaston tarjonnasta monipuolisesti ja syvällisesti. Niinpä kirjastoluetteloiden on tuotettava aiempaa enemmän lisäarvoa käyttäjilleen.


Suomalaisten yliopisto- ja ammattikorkeakoulukirjastojen sekä mm. Eduskunnan kirjaston käytössä oleva Voyager-kirjastojärjestelmä ei sellaisenaan ole Kirjasto 2.0 -yhteensopiva. Ohjelmointiasiantuntijat kertovat myös, ettei Voyagerin tarjoama API ole kaikkein helppokäyttöisimpiä, minkä vuoksi web 2.0 -tyyppisten toiminnallisuuksien ohjelmointi Voyagerin päälle on kimuranttia.

Ruotsalaiseen Bibliotek 2.0 -blogiin kirjoittava Urban Andersson valittaa Voyagerin "pientä neliskanttisuutta", sulkeutuneisuutta ja API:n käytön hankaluutta, mutta osoittaa kuitenkin, että taitava ohjelmoija saa Voyagerinkin taipumaan tahtoonsa: Högskolan i Boråsin uusi näyttöluettelo toteuttaa Kirjasto 2.0 -toiminnallisuuksia sangen näppärästi.

Voyageriin tottuneille Högskolan i Boråsin näyttöluettelo tarjoaa monia kiinnostavia innovaatioita:

  • Tekijä-, asiasana- ja otsikko-kenttien indeksitermeihin perustuva kirjoitusvirheiden korjaustoiminto (esim. tarkoititko "kuolutuksen" sijaan asiasanaa "koulutus")
  • Catchwords (viime vuoden hakutilastojen perusteella tehtyjä ehdotuksia haun rikastamiseksi tai uudelleensuuntaamiseksi)
  • Amazonista poimitut kirjojen kansikuvat ja kirja-arviot
  • Sisällysluettelot
  • Anonymisoiduille lainatilastoille perustuvat suositukset ("henkilöt jotka lainasivat kirjan X, lainasivat myös kirjan Y"), jotka on esitetty lainausmääräjärjestyksessä
  • "Samassa hyllyssä" -toiminto (kirjastoluokitukseen perustuva suositusvalikoima, joka on järjestetty lainausmäärien perusteella)
  • Mahdollisuus kirjoittaa omia arvostelua ja käydä keskustelua kirjoista
  • Henkilökohtaiset kirjalistat (bookbag-toiminto)
  • Mahdollisuudet jatkohakuihin muista järjestelmistä (SFX-ohjelmistolla sekä suoraan esim. Worldcatista ja LibraryThingistä)

Högskolan i Boråsin järjestelmä ei vielä ole täysiverinen Näyttöluettelo 2.0, kuten Urban Anderssonkin myöntää, mutta 1.9BETA se varmasti on. Itse jään kaipaamaan lähinnä RSS-syötteitä, käyttäjälähtöistä avainsanoitusmahdollisuutta sekä folksonomioiden tai avainsanapilvien hyödyntämistä.

Suomessa Laurea-ammattikorkeakoulu on luonnostellut Kirjasto 2.0 -lisäpalikoita Voyageriin. Pirkanmaan ammattikorkeakoulun kirjaston Voyager-järjestelmä tarjoaa uutuusluettelonsa aihepiirikohtaisina RSS-syötteinä, mikä on erinomainen ja ilman muuta Kirjasto 2.0:n hengen mukainen toiminnallisuus. Tarkoitushan on ennen kaikkea edistää kirjastojärjestelmien sisältämän datan saavutettavuutta, siirrettävyyttä ja ketterää miksailtavuutta.

Näitä edistysaskeleita listatessa tulee mieleen, voitaisiinko Kirjasto 2.0 -toiminnallisuuksien rustata Voyager-ympäristöön esim. pohjoismaisena yhteistyöprojektina? Parviälyn ja yhdistetyn ohjelmointiosaamisen voimalla voitaisiin kenties saada se kauan odotettu revoluutiokin aikaiseksi. Voyager ei taida muuttua Primoksi ihan huomenissa, joten kai maar sitä jottai tarttis tehrä!

Kimmo Tuominen

PS: Eduskunnan kirjaston syyskuun kirja-aarre on Rachel Carsonin Äänetön kevät ja kuluvan viikon kirjavinkki puolestaan Ensimmäinen ja neljäs valtiomahti, Suomen eduskunta 100 vuotta -kirjasarjan 10. osa, johon sisältyy mm. dosentti Tuula H. Laaksovirran laatima tutkimus eduskunnan tiedotus-, tietopalvelu-, kirjasto- ja arkistotoiminnan kehityksestä.